Coda mukaan SDP:n puheenjohtajakisaan – tuleeko hänestä Suomen seuraava pääministeri?

Timo  Harakka  nousi lehtien pääsivuille kertoessaan asettumisestaan SDP:n puheenjohtajakisaan mukaan.

Harakka on pitkänlinjan toimittaja, tv-tuottaja, kirjailija ja SDP:n kansanedustaja. Hän tuli tunnetuksi Ylellä esitetyn Musta laatikko -keskusteluohjelman vetäjänä vuosina 1997–2000. Myöhemmin hän isännöi ja tuotti Pressiklubia (2005–2007)Yle TV2 -kanavalla Harakka on toiminut A-studion kolumnistina. Hän on kirjoittanut kolumneja myös lukuisiin lehtiin, kuten Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen, Ilta-Sanomiin, Suomen Kuvalehteen ja Talouselämään. Hänen reportaasejaan on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Imagessa vuonna 1994 julkaistu EU-reportaasi ”Spagettivatikaani” voitti Long Play -verkkolehden Pienen journalistipalkinnon 2015. Harakka veti Anna Kortelaisen kanssa 10 kirjaa -ohjelmasarjaa Yle TV1:ssä kesäisin vuosina 2007 ja 2011–2013. 10 kirjaa rahasta voitti vuonna 2011 Kultaisen Venlan vuoden parhaana keskusteluohjelmana.

Poliittinen tausta

Harakka oli vihreiden ehdokkaana toista kertaa vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ja sai 1 361 ääntä. Vuonna 2013 Äänekosken Työväenyhdistys ja SDP:n Keski-Suomen piiri ehdottivat Harakkaa sitoutumattomaksi ehdokkaaksi kevään 2014 europarlamenttivaaleissa. Hän sai eurovaaleissa 22 839 ääntä ja jäi varasijalle SDP:n kolmanneksi suurimmalla äänimäärällä. Kesäkuussa vaalien jälkeen Harakka ilmoitti ettei aio asettua ehdolle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, vaan tukee vaaleissa SDP:n nuoria ehdokkaita. Hän asettui kuitenkin lopulta SDP:n ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiirissä ja tuli valituksi eduskuntaan 5497 äänellä. Hän on eduskunnassa suuren valiokunnan jäsen, valtiovarainvaliokunnan varajäsen, sen työ- ja elinkeinojaoston ja verojaoston jäsen (eduskuntaryhmän verovastaava).

Harakka asettui joulukuussa 2016 ehdokkaaksi SDP:n seuraavaksi puheenjohtajaksi. SDP:n Puoluekokous valitsee uuden puheenjohtajan 3.-5. helmikuuta 2017.

Harakka on kotoisin Äänekoskelta. Hän on kuurojen vanhempien kuuleva ottolapsi ja viittomakieli on hänen toinen äidinkielensä.

Yhteystiedot

Natalie Paulanto
Puheenjohtaja


puheenjohtaja.coda@gmail.com

Natalia Hakkarainen
Sihteeri


Tuire Laakkio
Rahastonhoitaja


Zagryda Sandholm
Jäsenvastaava


Taina Sänkiniemi
Varapj, kotisivuvastaava